Sitä saat mitä mittaat
Myynnin mittaroinnilla saa tuloksia. On kuitenkin tärkeää havannoida mitä mittaa. Oli kerran eräs myyntiä tekevä yritys. Siellä oli ajateltu, ettäLue lisää
Myynnin mittaroinnilla saa tuloksia. On kuitenkin tärkeää havannoida mitä mittaa. Oli kerran eräs myyntiä tekevä yritys. Siellä oli ajateltu, ettäLue lisää
Business Finlandilta tai Elyltä koronan aiheuttamien liiketoiminnan häiriöihin saadut tuet pitää raportoida tarkasti, jotta vältytään takaisinperinnältä.
Korona-pandemia ja sen kerrannaisvaikutukset ovat aiheuttaneet kriisitilanteen kansainväliseen vientikauppaan. Maailmanlaajuinen liikennejärjestelmä on tällä hetkellä poikkeuksellisessa kriisissä. Kuljetuskustannukset ovat nousseet ja markkinatilanteen muutos on nostanut myös konttien hintoja.
Palvelumuotoilu ja tuotteistaminen helpottavat ostamista. Asettautumalla asiakkaan näkökulmaan ja käymällä yrityksen tai organisaation prosessit läpi, voidaan nähdä tarpeet muutoksille. Nämä voidaan tehdä organisaatiossa omana työnä. Joskus ulkopuolinen näkökulma auttaa huomaamaan prosessissa ongelmia, jotka yrityksessä itsessään tuntuvat itsestäänselvyyksille, mutta ovat asiakkaalle epäselviä.
Myönnetyt esiselvitys-ja kehityshankkeet on raportoitava, jotta rahoja ei peritä takaisin.
Uusi nimi toimitilakonseptille.
Nortastic toteuttaa Suomen Eristysyhdistyksen markkinointiviestintää.
Nortastic on mukana elintarvikeviennin koulutusohjelmassa kouluttajana ja videon tuottajana.
There has been lot of new business during the year. I am very pleased to great cooperation and looking forwardLue lisää