Korona-pandemia ja sen kerrannaisvaikutukset ovat aiheuttaneet kriisitilanteen kansainväliseen vientikauppaan. Maailmanlaajuinen liikennejärjestelmä on tällä hetkellä poikkeuksellisessa kriisissä. Kuljetuskustannukset ovat nousseet ja markkinatilanteen muutos on nostanut myös konttien hintoja, sillä konttivalmistajat veloittavat nyt uudesta kontista 2 500 dollaria, kun sen hinta on aikaisemmin ollut noin 1 600 dollaria. Edellisten kuuden kuukauden aikana konttien vuokrausasteet ovat kasvaneet noin 50 prosenttia.

Kriisin syyt
Kriisiin johtaneet syyt ovat moninaisia. Yksi merkittävä syy on ollut konttien runsas käyttö. Koronasta aiheutuneet henkilöstöpuutokset sekä liikennöivien laivojen määrän vähentyminen ovat ruuhkauttaneet suurimman osan satamista. Myös kuluttajien ostokäyttäytyminen on muuttunut. Ostovoima suuntautuu palveluista ja matkailusta verkko-ostoksiin. Merkittävä vaikutus on ollut myös yksittäisessä tapahtumaketjussa. Aasiasta Pohjois-Amerikkaan lähetetyt kontit eivät ole palautuneet takaisin. COVID-19-rajoitusten vuoksi lähes mikään ei liikkunut takaisin Aasian suuntaan. Amerikan satamissa on työvoimapulaa ja rajarajoituksien vuoksi tullitöitä on keskeytetty. Tarjonnan symmetria on muuttunut epätasapainoksi. Pohjois-Amerikassa on tällä hetkellä noin 40 prosentin epätasapaino. Tämä tarkoittaa, että konteista neljä lähetettiin takaisin jokaista kymmentä saapuvaa konttia vastaan, kun noin kuusi jäi saapumissatamiin.
Konttipulan vaikutukset
Konttiliikenteen kriisi on vaikuttanut eri liiketoiminta-alueisiin vaihtelevasti. Esimerkiksi arvokkaampien tuotteiden, kuten konepajatuotteiden, elektroniikan ja tietokonelaitteiden kuljetukset eivät ole kärsineet yhtä paljon. Halvempien tuoteryhmien, kuten Aasian tekstiiliteollisuuden tuotteiden osalta, rahtikustannuksien hintojen kasvu on johtanut monien pienillä marginaaleilla toimivien tekstiilitehtaiden sulkemiseen. Viivästykset ja konttipula ovat nostaneet kauttaaltaan hintoja. Konttien toimitusviiveet ulottuvat useisiin viikkoihin, mikä pakottaa monet yritykset neuvottelemaan hinnankorotuksista ja uusista toimitusajoista ostajien kanssa.
Maailmanlaajuiseen konttipulakriisin ei ole näkösällä nopeaa ratkaisua. Sopimusrahtikurssien ennustetaan pysyvän korkeina koko vuoden ajan. Koronavuosi 2021 tulee olemaan haastava sekä kauppa- että kuljetusyrityksille ja sitä kautta myös maailman taloudelle.
Kirjoittaja Teija Ruokamo on kansainvälisen kaupan ammattilainen
Lähteet: Bloomberg, CGTN
0 comments on “Konttipulalla vaikutuksia vientiin ja tuontiin”